Viime aikoina, tai oikeastaan jo pidemmän aikaa jatkuvasti vahvistuvasti, on naaman eteen pamahtanut yksi toisensa jälkeen aivan käsittömättömällä suuruusasteella suurta idealismia ja toivoa herättäviä artikkeleita, dokumentteja, organisaatioita ja ihmisiä. Tunnen kuinka henkilökohtainen, solutasollakin järjestelmääni jo vuosia sitten imeytynyt kyynisyys on pakotettu hiipumaan. Kuka olisi arvannut.
Pakkohan se on myöntää. Jo oman sukupolveni (puhumattakaan nuoremmista) on täytynyt jotenkin hyväksyä ja omaksua vallitseva nykytilanne status quona. Nykypäivän nuoriso kasvaa aikuiseksi ilmapiirissä, jota leimaa epätoivo, pinttyneiden parhaat päivänsä (jos niitä on ollutkaan) nähneiden organisaatioiden ja käytäntöjen paljastamat valtaisat puutteet ja tarve muutokselle. Vanhempiemme Suomi oli erilainen. Puhumattakaan maailmasta. Maahanmuutto, vihreät arvot ja maailmankansalaisuus eivät olleet noina aikoina päivän polttavia uutisaiheita. Palstatilaa täytti Nokian noususuhdanteet, kaksinapainen maailma ja 90-luvun ankarat säästötoimenpiteet.
Itselleni, kun tässä vuosien saatossa olen varttunut ja herännyt karuun todellisuuteen, sen laittaminen oikeisiin kehyksiin on tuntunut mahdottomuudelta. Kun Afrikasta näkee tarpeeksi kuvia lapsesta kärpänen silmästä, katselee riittävän montaa uutiskuvaa Lähi-Idän pommittamisesta ja kauhistuu toistuvista kouluampumistapauksista on kovin helppoa todeta, että se siitä. Räpiköidä voi vastaan niin kovasti kun haluaa mutta on hyvin todennäköistä että palkkiona on vain päänsärky ja voimien menetys. Itselleni tapaus tapauksen jälkeen nykymeininki on näyttänyt jokseenkin turmiolliselta, väärältä, vastenmieliseltä ja epäoikeudenmukaiselta. Ja tiedän että puhun enemmistön puolesta.
Kunnes.
Tunisia, Egypti, Libya, Syyria, Jemen, Bahrain, Saudi-Arabia. Arabikevät. Niin surullista ja turhauttavaa onkin, että muutoksen aallon liikkeellelähtö vaati Mohamed Bouazizin polttoitsemurhaa ( ja sen jälkeen valtaisan ja yhä kasvavan määrän viattomia ja vähemmän viattomia uhreja) on sen aikaansaamat seuraukset ja omien oikeuksiensa puolesta taistelevien ihmisten rohkeus maailmanpolitiikan länsikeskeisyyden keskellä suurta toivoa herättäviä elementtejä. Itselläni paluuta takaisin ei enää ollut. Oli pakko alkaa uskoa siihen, että nuorisosta löytyy voimaa uskomattomimpienkin muutosten aikaansaajiksi, oikeudenmukaisuuden lähettiläiksi ja tasa-arvon kasvattajiksi. Tunisian historian ensimmäisissä vapaissa vaaleissa vuosi sitten lokakuussa yli 90 prosenttia rekisteröityneistä äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Egyptin kesäkuisista vaaleista tuli epäselvyyksien sekasotku, ja toisen kierroksen ehdokkaat tuomittiin huonoiksi vaihtoehdoiksi molemmat. Voittajaksi selvitynyt muslimiveljeskunnan Mursi nimitti kuitenkin pääministeriksi nuoren, muslimiveljeskunnan ulkopuolisen Hisham Kandilin ja presidentin poliittinen tiedonantaja on väläyttänyt, että yksiksi varapresidenteiksi olisi nousemassa nainen ja koptikristitty. Syyrian tilanne on kaaoottinen, mutta miksi emme laittaisi epätoivoamme jäähylle ja edes yrittäisi luottaa pitkän uran rauhanvälittäjänä tehneeseen ex presidenttiimme Martti Ahtisaareen, joka huokuu optimismia ja pitää Syyrian tilannetta aivan mahdollisena ratkaista (AL 4.8.)
Every journey begins with a first step.
Tämän blogipurkauksen aiheuttanut lopullinen viimeinen niitti oli vanhasta Imagesta (1/2011) lukemani, sitemmin palkittu artikkeli Saksasta. Muistan että olen sen lukenut aiemminkin, mutta huomattavasti laimeammin reaktioin. Jutun pointtina oli tuoda ilmi, miksi meidän kaikkien tulisi olla saksalaisia ja ottaa Saksasta mallia. Koko jutun lukemisen ajan huomasin hymyileväni. Tässä esimerkki siitä, miksi:
"Käsi sydämelle: Tuleeko meistä joskus viini- ja simpukka-asiantuntijoita? Alammeko pukeutua italialaisiin pukuihin ja kevyisiin käsintehtyihin nahkakenkiin? Haluammeko viettää kaiken aikamme kahviloissa ja työnvälitystoimistoissa? Taipuuko lantiomme flamencoon ja erotammeko silmät sidottuina kuusi kuukautta vanhan lampaanmaitojuuston vuoden vanhasta? Tai opimmeko ehkä jonain päivänä väärentämään tilastoja ja valehtelemaan päin naamaa kuten kreikkalaiset? Ei tietenkään. Emme tietenkään.
-- Saksa on tänään se, mikä Euroopasta piti tulla isona. Se on vireä ja vapaa kansalaisyhteiskunta, jossa huolehditaan ympäristöstä samalla kun talous kasvaa kohisten. Se on suvaitsevuuden perikuva niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellla tasolla. Se on taiteen ja tieteen tyyssija. Siellä homomies valitaan pääkaupungin pormestariksi ja anarkistit päättävät miten huippujalkapalloseura hoitaa asioitaan. Siellä uskotaan kovaan työhön, tasa-arvoon ja ympäristöstä ja heikoimmista välittämiseen."
Sitten kirjoittaja toteaa että ennemmin tai myöhemmin, Saksan tie on meidän tiemme, jos hyvin käy. Jutun yksi punainen lanka on St. Pauli niminen, nykyään 2. Bundesliigassa (vaikka ykkösessäkin on käyty) pelaava jalkapallojoukkue, jonka päätöksentekoon vaikuttavat fanit ja jonka ottelut alkavat fanien riemulle varatulla seitsenminuuttisella mainosshown sijaan. Olen joukkueesta ennenkin kuullut mutta jostain syystä juuri nyt St. Pauli antoi lopullisen sysäyksen loikkaamiselleni idealistien iloiseen joukkoon.
Arabikeväästä lähtien olen joutunut käskemään kyynistä minääni alentamaan epäuskonsa tasoa, kun pärstän eteen on lävähtänyt artikkeleita "Only art can save us now" ja "Rwanda's B-boys: From the streets to break beats, järjestöjä kuten Skateistan Cambodhia ja Breakdance Project Uganda, ja ihmisiä, kuten Abramz Tekya ja Adam Sjoberg, vain muutamia mainitakseni. Muutos on hidasta, raskasta ja uuvuttavaa mutta lopputulos, se palkitsee.
Hume oli oikeassa: "No ought from is". Siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä miten niiden pitäisi olla. Ja jengi on tuntunut tajuavan sen ihan itse. Afrikka ei ole enää pelkkä avustuskohde vaan vahvan nuorison kasvualusta. George Kimblen sanoin: "‘The only thing dark about Africa is our ignorance of it.’ So let’s start shedding light on this amazing eclectic continent that has so much to offer." USAn jatkuvat terrorismin vastaiset sotaretket tuntuvat lähinnä traumaattiselta vitsiltä modernin lähi-idän näyttäessä pilkahduksia kulttuuristaan. Opiskelijat vastustavat perinteiden ja koko maailman turmioon johtaneen talouspolitiikan nimeen vannovien professorien teesejä. Yhä useamman syntyvän yrityksen perusperiaate ja oletus tuntuu olevan ekologisuus ja innovatiivisuus. Pakistanilaiset tytöt taistelevat vahvimmalla tietämällään tavalla Talebanien sortoa vastaan: suoriutumalla "yo"-kokeistaan paremmin kuin pojat. Nuoret valitsevat breakbiitit ja sixstepit huumeiden ja aseiden yli ympäri maailmaa, Ugandassa, Yemenissä, Nepalissa, Ruandassa... Kun vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia tarjotaan, niihin halutaan kyllä tarttua. Mikä hienointa, jos niitä ei ole, ne keksitään itse.
Viime viikonloppuna yleltä tuli erinomainen dokumentti: Talouden madonluvut. Ikäviä asioita, vielä ikävämpiä skenaarioita, mutta ah, kaiken sen tiedostaenkin, sekin dokumentti oli päättänyt yhä luottaa parempaan huomiseen.
"Sen mikä on ihmisen luomaa, voi myös ihminen muuttaa"
"Yksi asia joka saa minut optimistiseksi kyynisen sijaan, ovat oppilaani. Ensinnäkin, heillä ei ole hinkua Wall Streetille, he haluavat ihan muuta. Toiseksi, heille itselleen raha ei ole tärkeää ja he halveksivat ihmisiä, joille raha on tärkeää."
"Ihmiskunnan suurin liittolainen on itseoppinut yksilö, joka on lukenut, ymmärtänyt, joka on kärsivällinen ja seuraa mitä maailmalla tapahtuu"
Pikku G oli sittenkin oikeassa, nuorisossa on tulevaisuus.
Jopas oli nyt lätinää, mutta tuli tarve avautua.
Kyynisyys 0, Idealismi tuhatsatakymmentä.
Hyvää energiaa, rauhaa ja rakkautta teille kaikille! Jos ne ovat hukassa, tai jos vaan nautit niiden jatkuvasta vahvistamisesta ja hyvien asioiden fiilistelystä, tsekkaapa vielä allaolevia idealismin lähteitä.
artikkeleita
http://maailma.net/artikkelit/tytot_yllattivat_yokokeissa_pakistanin_rajaseudulla#.UBeTiYKXAvQ.facebook
http://edition.cnn.com/2012/07/19/world/africa/street-kids-dance-rwanda/index.html
http://www.ekantipur.com/the-kathmandu-post/2010/11/05/features/just-give-me-a-beat/214571/
breikkiä ympäri maailmaa
http://shakethedust.org/
John Hunter laittaa lapset ratkaisemaan maailmanrauhan salaisuuden
http://www.ted.com/talks/lang/en/john_hunter_on_the_world_peace_game.html
loistavan itseensä ja omaan linjaansa uskovan Plauge dj-kollektiivin dokkari 10-vuotisesta taipaleesta
http://vimeo.com/45054044
Elämänmyönteisen ja kroonisesti optimistisen ystäväni valokuvantäyteinen blogi
http://www.mikkoojala.blogspot.fi/
osoitus tanssin positiivisesta voimasta
Jäätävän vaikuttava nuoren tytön YKlle pitämä puhe
Onhan se uskomatonta mitä kovalla työllä, suurella sydämellä ja intohimolla voi saada aikaiseksi.
-HESSU
