sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Kalkkuna vetistelee iltapäivällä

Sattuipa kerran että VESISADETTA. Tämä päivä loppui punaviinin virtaamiseen. Niinan elämä tuntuu hessumaisesta siskostaan varsin mehukkaalta.Viinittä. Kenny-tossut joissa maha avoinna makaa pyhä jalka. Matka taittuu viiden päivän kuluttua mukavasti haalareissa maalareissa joita emme saaneetkaan. Uganda häämöttää Unelmissamme. Kampalan todellisuudessa rinnakkaisessa tallustaa pian superfoodin hipittäjä lipittäjä ja rationalisti HESSU. Tämän tarinan opetus oli: Ennakkoasennoituminen puree Kennyä kaulaan huomenna. Illalla.

Leikkiminen on hauskaa ainakin jouluaattona, tai siis joulupäivänä, tai siis tapsanpäivänä. Oho hups, leikittiin joka päivä. Kukin lomailee tyylillään ja meidän joulu oli IHANA vaikka ei suruton, kiitos kaikille sen mahdollistaneille läheisille <3 Matkakuume nousee ja sen mukana viinin lipitys, onneks hessu hoitaa sen puolen hipinkin puolesta. Pakkauksia on nurkissa ja jääkaappi sulaa torstaina. Koko viikko tanssitaan viimeisiä humppia ennen kuin se vaihtuu lambadaan. Ollaan ihmisiksi. Tai ainakin ihmisiä. Mahdollisesti kuitenkin virtahepoja. Maassa maan tavalla.

Tähän vielä kuvamateriaalia viinin ja suklaan täyttämästä joulupäivän illasta musiikkifilistelyineen ja pakkauksineen. Sekä esittelyjä kaipaamattomasta Olli Budro Spugeli Mestari-Tikku Tiikkaisesta, joka kävi kylässä ja varmisti samalla että kun ikävä iskee Ugandassa, löytyy kännykästä reilusti materiaalia sitä helpottamaan. Kiitos.


Joulupukki piti huolen että kaikki mahdollinen löytyy, myös UUS OBJEKTIIVI omnomnomm <3

The dude who in his own words "appears on yo crib everyday"





PS. Kyllä me jossain vaiheessa postataan tänne oikeistakin asioista. Tää tuleen oleen ihan vakavasti otettava blogi. Toivottavasti.

Hyvät Joulut vielä kaikki rakkahat!

- HESSU JA HIPPI




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti