"One must believe in it. And it isn’t enough to believe in it. One must work at it."

"I'd imagine the whole world was one big machine. Machines never come with any extra parts, you know. They always come with the exact amount they need. So I figured, if the entire world was one big machine, I couldn't be an extra part. I had to be here for some reason. And that means you have to be here for some reason too." - Hugo



Rauhallista iltaa jokaiselle säädylle!

Hugo, elokuva joka vei totaalisesti sydämeni. Koin uskomattomia sympatian, surun, ilon ja ties minkä tunteita sitä katsellessani, aivan huikaiseva.  Olen kyllä vakaasti sitä mieltä että yhdenkään vanhemman ei pitäisi kieltää lastaan unelmoimasta, tai edes rajoittaa niitä unelmia, päinvastoin, saisi kannustaa ja ottaa itse oppia. Ja laittaa katselemaan sellaisia elokuvia kuin Hugo, Up, Shark Tale ja Harry Potter. Tuntuu että suurin maailman voimavara saattaisikin olla nuoret jotka saivat lapsina unelmoida maailman ääriin.

Tänään on kansainvälinen rauhan päivä, International Day of peace. Tällaiset päivät saavat kyynikot voimaan vähintäänkin pahoin, ja onhan se vähän tragikoomista kun YKn kymppitonnien palkoilla huikenteleva pukumies kertoo kuinka "kaikki voivat tehdä tänä päivänä mitä hyvänsä mikä tekee tästä maailmasta hieman paremman paikan elää".. kkrrrhmm..

 

Kansainvälisen rauhan päivän promovideo

Ei sitä vääryyttä, järjettömyyttä ja pahaa mieltä oikein pääse pakoon kun lehdestäkin "saa" lueskella kuinka Bill Gatesin vuosiansioilla pyörittäis Suomen taloutta melkein vuoden ajan mutta, on se silti jotenkin mukavaa että tällaisia söpöjä päiviä järjestetään, vaikkei niiden todellinen missio ihan läpi meniskään.. Ja näin (toivottavasti) tulevan rauhanrakentajan silmin, onhan tää nyt ässä päivä. Että eipä muuta kuin PEACE homies!

Jeremy Gilley kertoo kuinka idea rauhan päivästä ylipäänsä lähti liikkeelle
http://www.ted.com/talks/lang/en/jeremy_gilley_one_day_of_peace.html

tuttu järjestö, jälleen hienoa työtä
 http://www.skateistan.org/blog/peace-day-festival-2012


Huomenna läksiäiset ÄÄÄ viikon päästä lähtö AAAAAAAAAA! Sitten odottaakin kaikenmoiset kissanristiäiskarkelot ja opinnot joiden pitäisi sisältää ekana vuonna Politiikkaa(keep your friends close and enemies closer), ranskaa, sekä mediaa ja kulttuuria. HUISIA! toivottavasti (:

-Hessu

PS. Keksin vielä jonkin uhkauksen jolla saisi tuon yhden satuilemaan tänne jotain myöskin -__-

“If you are scared you end up doing nothing and without doing you cannot achieve anything. But if you do things, all that can happen is you succeed or fail.” - Khorshid (14)

http://www.skateistan.org/blog/tragic-loss

Facebook-sivulleni ilmestyi ylläoleva artikkeli pari päivää sitten, pari päivää Kabulin pommi-iskujen jälkeen. Olin toki kuullut iskuista jo lauantaina, huonot uutiset Lähi-Idästä ei koskaan lakkaa kulkemasta, mutta jälleen kerran suodatin uutisen kuin minkä tahansa McDonald's ketsuppipurkkiuutisen ja jatkoin päivääni. Ainoa asia joka aiheutti pienoisen läikähdyksen sisuksissa oli uutisen kohta "14-vuotias itsemurhapommittaja". (Hesarin pikakelaus-uutinen asiasta: http://www.hs.fi/ulkomaat/14-vuotias+itsemurhapommittaja+tappoi+ainakin+kuusi+Kabulissa++uhrit+lapsia++/a1305597923366

Noh, maanantaina sitten Skateistan, tuo varsin uskomatonta ja korvaamatonta työtä Afganistanissa parhaillaankin tekevä järjestö julkaisi Facebookissa blogikirjoituksensa, joka ilmoitti surumielisesti, että pommi-iskun uhrien joukossa oli useampia heidän järjestönsä jäseniä. Järjestö halusi kirjoituksellaan muistuttaa, kuinka tärkeää on, että uhreilla on AINA kasvot, että heidän tarinansa tulee julki, ja tekee heistä jotain muutakin kuin osan käsittämätöntä muslimien uskonsotaa (tai mitä ikinä bullshittiä länsimainen media milloinkin tahtoo vastaavista tapauksista käyttää).

Mulle tuli ihan kamalan paska fiilis. Tuntui niin säälittävältä että kaiken koetun, eletyn ja ajattelun jälkeen olin unohtanut yhä, että uhrit eivät ole vain uhreja. He olivat ihmisiä ensin, takanaan (enemmän tai vähemmän) elettyä elämää, ystäviä ja tapahtumia.

Siinä sitten lukiessa urheasta, muille tytöille esimerkkinä toimineesta 14-vuotiaasta Khorsidista, lahjojaan viimeiseen asti piilotelleesta 17-vuotiaasta Nawabista, innokkaasta Mohammadista ja hänen mukanaeläjä/fiilistelijä-siskostaan Parwanasta, omaan mieleen tupsahti kasvoja Ugandasta, Sharing Hallilta, BPUn perheestä. Kabulin iskujen, itselleni täysin tuntemattomat uhrit alkoivat saada piirteitä omista rakkaista päiväntasaajalla jammaavista ystävistäni.

Mieleen tuli myöskin tapaus siltä ajalta, kun Niina oli Ugandassa ensimmäistä kertaa, ennen kuin itse olin siellä edes käynyt. Vaalikausi oli käynnissä mikä kenties osaltaan lisäsi tähänkin tarinaan liittyen epävakautta ja epäoikeudenmukaisuutta mutta anyway, the story goes:

Ugandan breikkiprojektilla (BPU) oli käynnissä viikottainen ilmainen treenisessio Sharing Hallilla ja mukana oli lapsia ja aikuisia ja melkoinen määrä. Niina oli muistaakseni huudeilla ensimmäisiä kertoja, ei vielä niin tuttavallinen jäsenten kanssa ja poistui treenien jälkeen kotia kohti. Jälkikäteen sai sitten kuulla että samana iltana, jokunen hetki treenien loppumisen jälkeen Sharingille oli marssinut muutama poliisi, ja hemmetin pitkän, epäselvän ja tuloksettoman pahoinpitelytapauksen jäljiltä olivat siinä uskossa että Sharingillä yhä hengailevat tanssijat iältään 10-> olivat pahoinpitelyn takana. Rangaistuksena pahoinpitelivät sitten heidät kaikki (olikohan niitä joku vajaa kymmenen paikalla..) mukaan lukien 10vuotiaan lapsen.

Muistan kun Niina kertoi tuota mulle ja kun mulla ei ollut vielä minkäänlaista käsitystä asiaan liittyneistä ihmisistä, hätkähdin lähinnä ajatusta, että jos Niina olisikin sillon vielä ollut paikalla ja tietysti pintaan nousi vastenmielisyys Ugandalaista poliisilaitosta kohtaan. Pari kuukautta myöhemmin kun sitten itse Ugandaan menin ja tapasin kaikki nuo ihmiset, myös tarinaan liittyvät, en edes tajunnut kuin kuukausia myöhemmin, että niin tosiaan, NÄMÄ ihmiset poliisi pahoinpiteli. Ja sillon tuntui pahalta.


Ehkä se oli tuo hetki ajatuskulussani kun Kabulin tilanteen ymmärrys todella iski.

Tän kirjoituksen pointtina oli vain ja ainoastaan kaksi asiaa:

1. Jakaa Skateistanin tärkeä viesti ja sen mukana edes neljän Kabulin pommi-iskun uhrin tarina.

2. Muistuttaa, että vaikka sota, epävakaus ja vaaran tunne kuinka olisivat normaalitila maassa x y tai n, se ei tee valtavista uhriluvuista yhtään sen merkityksettömämpiä. Jos Afganistanissa saa pelätä joka päivä henkensä, ja/tai läheistensä hengen puolesta, se harvoin on tavallisen kansalaisen syytä, tai hänen oma valintansa. Hyvä se on täältä lintukodosta huudella kun suurin henkiriski tuntuu olevan syysmasennus. Eilen valtion tiedonjulkistamispalkinnolla ansaitusti palkitun Madventuresin toisen puoliskon Riku Rantalan sanoin  "Maailmassa on kuitenkin ympäristökatastrofin lisäksi toinenkin iso riski: se, että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan."

Tällaiset asiat pistää surettamaan, mutta tällä kertaa surussa vellomiseni vaihtui melkoisen nopeaan järkeilyn kautta päättäväisyydeksi. Yksinkertaisesti, en tiedä mitään surkeampaa tekosyytä olla vaikuttamatta asioihin ja vääryyksiin, kuin sen saatanan kuluneen lausahduksen "noku ei mikään kuitenkaan muutu ja kun ei kaikki ajattele niin kuitenkaan niin ihan sama teenkö mäkään mitään".
Mun päässäni tuo lause kääntyy vain ja ainoastaan välinpitämättömyydeksi.

Enkä nyt tarkoita että tässä pitäis kaikkien alkaa kehittään lääkettä AIDSiin tai eliminoimaan Republikaanien teekutsu-siiveke maailmanpolitiikasta. Asioita löytyy isoja ja pieniä ja niin ihmisiäkin, mutta kummatkin on aivan yhtä tärkeitä.

Jos 14 vuotias, luultavasti koko elämänsä epävakautta, pelkoa ja vääryyttä todistanut pikkutyttö ymmärtää, että on parempi yrittää ja epäonnistua kuin olla yrittämättä ollenkaan niin mun mielestä kaikki muutkin vois yrittää ymmärtää sen.

Lopuksi vielä valtava kiitos Skateistanille olemassaolosta. En tiedä paljon tärkeämpää missiota kuin ennakkoluulojen ja mustavalkoisuuden vähentäminen. Kukapa taas ekana uskois että Afganistanista löytyy intohimoisia nuoria skeittaajia. Eipä se ainakaan Aamulehteä lukemalla selviä.

kuva Simon Trel (Kampala, Uganda)

mietiskelymusiikkia

-HESSU

Don't be a victim, of the system, just keep your head high, I hope that you're listenin'

 Viime aikoina, tai oikeastaan jo pidemmän aikaa jatkuvasti vahvistuvasti, on naaman eteen pamahtanut yksi toisensa jälkeen aivan käsittömättömällä suuruusasteella suurta idealismia ja toivoa herättäviä artikkeleita, dokumentteja, organisaatioita ja ihmisiä. Tunnen kuinka henkilökohtainen, solutasollakin järjestelmääni jo vuosia sitten imeytynyt kyynisyys on pakotettu hiipumaan. Kuka olisi arvannut.

Pakkohan se on myöntää. Jo oman sukupolveni (puhumattakaan nuoremmista) on täytynyt jotenkin hyväksyä ja omaksua vallitseva nykytilanne status quona. Nykypäivän nuoriso kasvaa aikuiseksi ilmapiirissä, jota leimaa epätoivo, pinttyneiden parhaat päivänsä (jos niitä on ollutkaan) nähneiden organisaatioiden ja käytäntöjen paljastamat valtaisat puutteet ja tarve muutokselle. Vanhempiemme Suomi oli erilainen. Puhumattakaan maailmasta. Maahanmuutto, vihreät arvot ja maailmankansalaisuus eivät olleet noina aikoina päivän polttavia uutisaiheita. Palstatilaa täytti Nokian noususuhdanteet, kaksinapainen maailma ja 90-luvun ankarat säästötoimenpiteet.

Itselleni, kun tässä vuosien saatossa olen varttunut ja herännyt karuun todellisuuteen, sen laittaminen oikeisiin kehyksiin on tuntunut mahdottomuudelta. Kun Afrikasta näkee tarpeeksi kuvia lapsesta kärpänen silmästä, katselee riittävän montaa uutiskuvaa Lähi-Idän pommittamisesta ja kauhistuu toistuvista kouluampumistapauksista on kovin helppoa todeta, että se siitä. Räpiköidä voi vastaan niin kovasti kun haluaa mutta on hyvin todennäköistä että palkkiona on vain päänsärky ja voimien menetys. Itselleni tapaus tapauksen jälkeen nykymeininki on näyttänyt jokseenkin turmiolliselta, väärältä, vastenmieliseltä ja epäoikeudenmukaiselta. Ja tiedän että puhun enemmistön puolesta.
Kunnes.

Tunisia, Egypti, Libya, Syyria, Jemen, Bahrain, Saudi-Arabia. Arabikevät. Niin surullista ja turhauttavaa onkin, että muutoksen aallon liikkeellelähtö vaati Mohamed Bouazizin polttoitsemurhaa ( ja sen jälkeen valtaisan ja yhä kasvavan määrän viattomia ja vähemmän viattomia uhreja) on sen aikaansaamat seuraukset ja omien oikeuksiensa puolesta taistelevien ihmisten rohkeus maailmanpolitiikan länsikeskeisyyden keskellä suurta toivoa herättäviä elementtejä. Itselläni paluuta takaisin ei enää ollut. Oli pakko alkaa uskoa siihen, että nuorisosta löytyy voimaa uskomattomimpienkin muutosten aikaansaajiksi, oikeudenmukaisuuden lähettiläiksi ja tasa-arvon kasvattajiksi. Tunisian historian ensimmäisissä vapaissa vaaleissa vuosi sitten lokakuussa yli 90 prosenttia rekisteröityneistä äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Egyptin kesäkuisista vaaleista tuli epäselvyyksien sekasotku, ja toisen kierroksen ehdokkaat tuomittiin huonoiksi vaihtoehdoiksi molemmat. Voittajaksi selvitynyt muslimiveljeskunnan Mursi nimitti kuitenkin pääministeriksi nuoren, muslimiveljeskunnan ulkopuolisen Hisham Kandilin ja presidentin poliittinen tiedonantaja on väläyttänyt, että yksiksi varapresidenteiksi olisi nousemassa nainen ja koptikristitty. Syyrian tilanne on kaaoottinen, mutta miksi emme laittaisi epätoivoamme jäähylle ja edes yrittäisi luottaa pitkän uran rauhanvälittäjänä tehneeseen ex presidenttiimme Martti Ahtisaareen, joka huokuu optimismia ja pitää Syyrian tilannetta aivan mahdollisena ratkaista (AL 4.8.)

Every journey begins with a first step.

Tämän blogipurkauksen aiheuttanut lopullinen viimeinen niitti oli vanhasta Imagesta (1/2011) lukemani, sitemmin palkittu artikkeli Saksasta. Muistan että olen sen lukenut aiemminkin, mutta huomattavasti laimeammin reaktioin. Jutun pointtina oli tuoda ilmi, miksi meidän kaikkien tulisi olla saksalaisia ja ottaa Saksasta mallia. Koko jutun lukemisen ajan huomasin hymyileväni. Tässä esimerkki siitä, miksi:

"Käsi sydämelle: Tuleeko meistä joskus viini- ja simpukka-asiantuntijoita? Alammeko pukeutua italialaisiin pukuihin ja kevyisiin käsintehtyihin nahkakenkiin? Haluammeko viettää kaiken aikamme kahviloissa ja työnvälitystoimistoissa? Taipuuko lantiomme flamencoon ja erotammeko silmät sidottuina kuusi kuukautta vanhan lampaanmaitojuuston vuoden vanhasta? Tai opimmeko ehkä jonain päivänä väärentämään tilastoja ja valehtelemaan päin naamaa kuten kreikkalaiset? Ei tietenkään. Emme tietenkään.
-- Saksa on tänään se, mikä Euroopasta piti tulla isona. Se on vireä ja vapaa kansalaisyhteiskunta, jossa huolehditaan ympäristöstä samalla kun talous kasvaa kohisten. Se on suvaitsevuuden perikuva niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellla tasolla. Se on taiteen ja tieteen tyyssija. Siellä homomies valitaan pääkaupungin pormestariksi ja anarkistit päättävät miten huippujalkapalloseura hoitaa asioitaan. Siellä uskotaan kovaan työhön, tasa-arvoon ja ympäristöstä ja heikoimmista välittämiseen."

Sitten kirjoittaja toteaa että ennemmin tai myöhemmin, Saksan tie on meidän tiemme, jos hyvin käy. Jutun yksi punainen lanka on St. Pauli niminen, nykyään 2. Bundesliigassa (vaikka ykkösessäkin on käyty) pelaava jalkapallojoukkue, jonka päätöksentekoon vaikuttavat fanit ja jonka ottelut alkavat fanien riemulle varatulla seitsenminuuttisella mainosshown sijaan. Olen joukkueesta ennenkin kuullut mutta jostain syystä juuri nyt St. Pauli antoi lopullisen sysäyksen loikkaamiselleni idealistien iloiseen joukkoon.

Arabikeväästä lähtien olen joutunut käskemään kyynistä minääni alentamaan epäuskonsa tasoa, kun pärstän eteen on lävähtänyt artikkeleita "Only art can save us now" ja "Rwanda's B-boys: From the streets to break beats, järjestöjä kuten Skateistan Cambodhia ja Breakdance Project Uganda,  ja ihmisiä, kuten Abramz Tekya ja Adam Sjoberg, vain muutamia mainitakseni. Muutos on hidasta, raskasta ja uuvuttavaa mutta lopputulos, se palkitsee.

Hume oli oikeassa: "No ought from is". Siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä miten niiden pitäisi olla. Ja jengi on tuntunut tajuavan sen ihan itse. Afrikka ei ole enää pelkkä avustuskohde vaan vahvan nuorison kasvualusta. George Kimblen sanoin: "‘The only thing dark about Africa is our ignorance of it.’ So let’s start shedding light on this amazing eclectic continent that has so much to offer." USAn jatkuvat terrorismin vastaiset sotaretket tuntuvat lähinnä traumaattiselta vitsiltä modernin lähi-idän näyttäessä pilkahduksia kulttuuristaan. Opiskelijat vastustavat perinteiden ja koko maailman turmioon johtaneen talouspolitiikan nimeen vannovien professorien teesejä. Yhä useamman syntyvän yrityksen perusperiaate ja oletus tuntuu olevan ekologisuus ja innovatiivisuus. Pakistanilaiset tytöt taistelevat vahvimmalla tietämällään tavalla Talebanien sortoa vastaan: suoriutumalla "yo"-kokeistaan paremmin kuin pojat. Nuoret valitsevat breakbiitit ja sixstepit huumeiden ja aseiden yli ympäri maailmaa, Ugandassa, Yemenissä, Nepalissa, Ruandassa... Kun vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia tarjotaan, niihin halutaan kyllä tarttua. Mikä hienointa, jos niitä ei ole, ne keksitään itse.

Viime viikonloppuna yleltä tuli erinomainen dokumentti: Talouden madonluvut. Ikäviä asioita, vielä ikävämpiä skenaarioita, mutta ah, kaiken sen tiedostaenkin, sekin dokumentti oli päättänyt yhä luottaa parempaan huomiseen. 

"Sen mikä on ihmisen luomaa, voi myös ihminen muuttaa"

"Yksi asia joka saa minut optimistiseksi kyynisen sijaan, ovat oppilaani. Ensinnäkin, heillä ei ole hinkua Wall Streetille, he haluavat ihan muuta. Toiseksi, heille itselleen raha ei ole tärkeää ja he halveksivat ihmisiä, joille raha on tärkeää."
 
 "Ihmiskunnan suurin liittolainen on itseoppinut yksilö, joka on lukenut, ymmärtänyt, joka on kärsivällinen ja seuraa mitä maailmalla tapahtuu"

Pikku G oli sittenkin oikeassa, nuorisossa on tulevaisuus.

Jopas oli nyt lätinää, mutta tuli tarve avautua.
 

Kyynisyys 0, Idealismi tuhatsatakymmentä.

Hyvää energiaa, rauhaa ja rakkautta teille kaikille! Jos ne ovat hukassa, tai jos vaan nautit niiden jatkuvasta vahvistamisesta ja hyvien asioiden fiilistelystä, tsekkaapa vielä allaolevia idealismin lähteitä.

 artikkeleita
http://maailma.net/artikkelit/tytot_yllattivat_yokokeissa_pakistanin_rajaseudulla#.UBeTiYKXAvQ.facebook

http://edition.cnn.com/2012/07/19/world/africa/street-kids-dance-rwanda/index.html

http://www.ekantipur.com/the-kathmandu-post/2010/11/05/features/just-give-me-a-beat/214571/

breikkiä ympäri maailmaa
http://shakethedust.org/  

 John Hunter laittaa lapset ratkaisemaan maailmanrauhan salaisuuden
 http://www.ted.com/talks/lang/en/john_hunter_on_the_world_peace_game.html

loistavan itseensä ja omaan linjaansa uskovan Plauge dj-kollektiivin dokkari 10-vuotisesta taipaleesta
 http://vimeo.com/45054044

Elämänmyönteisen ja kroonisesti optimistisen ystäväni valokuvantäyteinen blogi
http://www.mikkoojala.blogspot.fi/

                                                     osoitus tanssin positiivisesta voimasta

                                          Jäätävän vaikuttava nuoren tytön YKlle pitämä puhe

 

Onhan se uskomatonta mitä kovalla työllä, suurella sydämellä ja intohimolla voi saada aikaiseksi. 

-HESSU

Yes, to dance beneath the diamond sky with one hand waving free

HEI """""TAAS""""" KAIKENKARVAISET YSTÄVÄMME!

Ajateltiin et vois välillä vähän päivittää kuulumisia. Toivottavasti ette nyt täysin muserru näiden tiiviiden blogipäivitystemme alle ja löydätte arjestanne pari tuntia aikaa myös muuhun toimintaan kuin meidän tarinoiden lueskeluun.

Tosiaan, hieman on aikaa vierähtänyt sitten maaliskuun päivien, ja arki on todellakin asettunut uomiinsa. No Uganda, No chapatis, just work. PLAAAAH. No, ollaan me hieman päästy näkemään muitakin huudeja kuin Tampereen koluttuja katuja; hessu käväisi Brysselissa, ah tuossa EU-byrokratian hurmaavassa kehdossa moikkailemassa ihanaa Mariaa ja tsekkaamassa sirkusmaailman nykytilan, hippi vetäisi roadtripin Saksan läpi. Molempien reissut oli ERITTÄIN onnistuneita ja nautinnollisia.

Mutta, tavallinen arki pitää tällä hetkellä sisällään lähinnä työtä ja treeniä. Etenkin monien ajatuksia herättäeiden viimeaikaisten tapahtumien nojalla se tuntuu jokseenkin kurjalta, sillä meidän arvomaailmamme asettaa ajankäytön perusteella tällä hetkellä jaetulle ykkössijalle todella turhanpäiväisen työnteon, ainoana motiivina rahantulo ja perusteena yhteiskunnan sanelema "koska niin kuuluu tehdä", sekä Kaupin lenkkipolut ja kuntosalin TRX-nauhat, motiivina terveys ja hyvä kunto. Terveyttä ei tullut, sen sijaan hessu sai sairaslomaa vääränlaisen urheilun seurauskena ja eipä tunnu kolmen viikon työputkikaan rahapussissa kun velkataakka isäpapalla painaa molempien olalla. Noh, maybe someday.

Kyllähän se todellisuus sinänsä on se, että ilman duunia ei ole paljon asiaa maailmalle tai minnekään muuallekaan. Joten hyväksytään nyt sit se, että spinningpyörien hinkkaus ja loputon lihapullaperunoiden myynti ovat askeleita kohti jalompaa tavoitetta, maailman näkemistä.

Kilroyn facebook sivun postausten lukeminen on eräänlaista itsensä kiduttamista, mutta pitääpä ainakin katseen palkinnossa.

Samaan aikaan totuus on myös se, että ystävien naurua, iskän neuvoja, äidin tukea tai tanssimaton ja auringonpaisteen mukanaan tuomaa lämmintä tunnetta ei voita edes matkustamisen puolesta tehty työputki, tai paraskaan lenkki kaupin maastossa, joten suuri toive on, että tänä kesänä löytyisi ennen kaikkea aikaa niille asioille jotka tekevät kotiseudustakin hymyilemisen arvoisen!

Projekti on jo aloitettu, tanssimatto on roudattu pariin otteeseen auringonpaisteeseen ja yksi jos toinenkin tanssijalka on päässyt ja halunnut tulla sille boogailemaan, näitä toivottavasti lisää! Reggaemakkarailut on kruunattu Roosterissa muikkelikeskusteluineen, ja eilen sai piiiiiiiitkästä aikaa nauraa yhdessä rakkaiden ystävien kanssa typerille asioille. Jätski kuuluu jokaiseen päivään ja monenlaiset hyvät asiat toivottavasti tähän kesään.

Ollaan otettu myös tavoitteeksi löytää uusia asioita ihan täältä Tampereeltakin. Ihmisiä, musiikkia, kahviloita, keikkoja rantoja, mitä ikinä! Vinkkejä otetaan vastaan! Tarkoituksena olisi myös saada nauttia vanhuuden mukanaan tuomista viisauksista vapaaehtoisen vanhusten ulkoiluttamisen merkeissä (huh olipas karulla tavalla ilmaistu), tyhjentää asunto muuton pakottamana, tehdä uusia asioita ja koittaa valmistautua tulevaisuuden mukanaan tuomiin haasteisiin.

Niin, viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä: Kaikki kun meillä on tapana tehdä yhdessä tai samaan aikaan tms. niin näin kävi myös opiskelun suhteen, molempia odottaa syksyllä opiskelujen maailma ja ilman kompromisseja tai tyytymistä, molemmat pääsivät opiskelemaan juuri sitä mitä sydän halajaa, melkein liian hyvää ollakseen totta :o Hippi lähtee Järvenpäähän/Helsinkiin opiskeleen kansainvälistä sosiaalityötä, Hessu britteihin Lancasteriin opiskelemaan kv-suhteita ja rauhantutkimusta. Molemmilla edessä pikkukaupungin pyörteet tai niiden puute, ja varmastikin jonkinasteiset kulttuurien kohtaamiset, tai kulttuurishokit. Hessun pitäisi oppia ymmärtämään jotain Pohjois-englantilaisten puheesta ja keksiä miten sopeutua luokkayhteiskuntaan hipin asettautuessa  sosionomikoulutukseen jossa 40 opiskelijasta seitsemän on suomalaisia, muiden kotimaat olivat nimien perusteella jos joistakin maailmanääristä (:

Ehkä se suurin muutos tulee olemaan meidän ero, ja muutto uuteen maailmaan uusien ihmisten keskelle pois tästä 27 neliön jaetusta yksiöstä ja Lapintie-Erkkilänsilta-Tammela-triangelista jonka sisällä meidän elämä on tuntunut pyörivän jo vähän turhan pitkään.

Yhteisiä Gilmoren tytöt katselu iltamia skypen välityksellä odotellessa :p

Noh, ennenkään tässä olla haasteita kavahdettu.

Don't cry because it's over, smile because it happened.

Tarkoituksena on myös kuvata tavallisiakin asioita, mikä on jäänyt viime aikoina vähemmälle, joten fiilistelyn vuoksi loppuun vielä parhaita paloja, elämästä.

 

satunnaisesti ja epäloogisesti, koska sellaista se elämäkin on.

Ja kesämusaa  ((:

NAUTTIKAA KESÄSTÄ JA TOISISTANNE!

(PS. koska tämä blogipäivitys oli ilmiselvästi normien vastainen mitä pituuteen tulee, asia tullaan korjaamaan tiuhemmilla päivityksillä. Ja siinä vaiheessa kun opiskelut alkavat, kirjoitellaan omilta huudeiltamme milloin ikinä miten sattuu fiiliksen mukaan.)

-HESSU

Maailmankaikkeuden paskimmat bloggaajat täällä moi.

Uganda oli ja meni, blogi vähän niinkun ei ollut. Olishan se pitänyt arvata.. Mutta eipä siinä, better luck next time. Ja tää blogi jää elämään, sillä meidän sielut elää yhä siellä kaukomailla.

Tosiaan, tekniset ongelmat yhdistettynä kiireeseen kävi vaan reissun aikana turhan ylivoimaisiksi eikä sit jaksettu ressata. Kuvia on vaikka kuinka ja niitä tulee tännekin ilmestymään ikävä"fiilistelyjen" yhteydessä kun syödään kynttilänvalossa(sähkökatkosmuisteloista johtuen) chapatteja vain todetaksemme että ei niitä Kansangan mokomia voita mikään.. Samoin löytyy videomateriaalia joka on kyllä valitettavn korrektia.

Sopeutuminen Suomen kylmään ja ennen kaikkea kulttuuriin on sujunut vaihtelevasti. Ikävä oli kyllä tännekin takas, mutta suoraan sanottuna ainoastaan ihanien ystävien, perheen ja ruisleivän takia. Ja nyt on sit täällä ikävä niitä ihmisiä siellä, herkkuchapatteja ja ah sitä niin täydellistä vaniljajogurttia. Välillä ei tiedä miten pitäis olla kun toinen jalka on yhä Ugandassa ja varsin haluton sieltä poistumaan. Ikävä on kova ja ei voi kuin olla miettimättä että miksi haluaa laittaa itsensä tähän tilanteeseen, että ikävä on aina jonnekin, todennäköisesti tulee aina olemaan. Vaikka eipä sitä nyt etukäteen suunniteltu ja eipä tässä kyllä mitään kokemuksiaan vaihtais pois ikävästä huolimatta. Mieltä helpottaa tieto siitä, ettei ne ihanuudet sieltä Ugandasta häviä ja me ollaan aina sinne tervetulleita, onhan se meidän koti <3 Mutta nyt, ikävästä huolimatta, elämän on jatkuttava. Tätä asiaa helpottamaan hessu sai tuotannollisista syistä potkut. Ihan vaan että se sängyn pohjalle vajoaminen kylmyyttä (kyllä, täällä on yhä kylmä) pakoon olisi vielä helpompaa. Noh, tänään hessu sai jo uuden duunimestan joten eipä tarvinnut sen enempää maalailla piruja seinille. Ongelmana on vaan että hessun uus työmestä=hipin työmesta eli yhdessäolo sen kuin lisääntyy. Voi kun KIVA. Onneks työsuhde-etuihin kuuluu ilmaiset treenit niin voi liimailla nyrkkeilysäkin hipin kuvia täyteen ja eikun alkaa paukuttaan ja jatkaa siit vaik viel raivojumppaan, kjehkjeh. Plus hessu on onnellinen aamutyöstä, päivä loppuu ennen kuin on ehtinyt alkaakaan, ongelmana vaan taas tuo hipin hinku valvoa keskiyön yli, vaikka hänen työaikansa onkin sama, ja kun sitä erillistä nukkumatilaa ei yhäkään löydy. (tosin viimeisten tutkimustulosten perusteella tuntuu et se on yhä kaikille muille suurempi issue kuin meille..)

Njoo, työtätyötä treeniätreeniä that's the plan ja jos jotain reissulla opimme niin se on että "the plan is to follow the plan!" Kevät tuo mukanasn lämmön ja nurmialueet ja asfaltit joille levittää tanssimatto ja eikun breikkaan eläkeläisiltä jauhot kurkkuun. Im not kidding. Tampereen breikkiskenen puutteellisuus on ehkä se suurin harmi tässä paluussa. Kesällä olis tarkotus vääntää kahta, ehkä jopa kolmee duunia niin muistaa sit taas seuraavat kolme vuotta että minkä takia sitä päätti sen opiskelun taas aloittaa. Hessu on nimittäin mitä luultavimmin pakenemass suomen oppijärjestelmää brittien saarille, kun vaan osais vielä tehdä valinnan parin yliopiston välillä ja hipille toivottavasti aukee ovet kansinvälisiin opiskelusuuntauksiin Suomen maalla. (haha kv opiskelusuuntaus kukin voi miettiä mitä silläkin tarkoitan)

Jos nyt vielä jotain reissusta niin päällimäisenä jäi mieleen seuraavat asiat:

-elämä on nyt
-Ainoa keino ymmärtää toista kulttuuria on mennä itse, nähdä ja kokea
-mikään ei ole mustavalkoista
-mikään ei ole lopullista
-elämä opettaa enemmän kuin koulu
-hip hopin voima on suunnaton
-taiteen voima on ääretön
-suunnitelmat kusee aina
-jotkut asiat on todellisuudessa vielä parempia
-kaikkien pitäis käydä ugandassa
-BPU<3
-kärsivällisyys on hyve
-ibran hiv-laulut ympäri Kampala
-tuore ananas on eri asia kun suomen tuore ananas
-maapähkinävoileipä alka maistuun tietyn pisteen jälkeen hyvältä
-avoimuus on ihan oikeesti hyvä juttu
-kun on oma itsensä, on kaikista eniten jaettavaa ja annettavaa JA vastaanotettavaa
-mikä ei tapa vahvistaa
-uganda parantaa for real kaikki pikkuvaivat ja isommat
-"below Sahara, next youth boom is getting ready"
-vesiputoukset on cooler than ice
-kun ei ole televisiota sitä ei ikävöi
-kiire on ystävä kun se johtuu mieluisista asioista
-abramz tekya on käsittämätön tyyppi
-onnellisuus syntyy eri asioista kuin sitä tavoitellessaan luulee
-earth without art is just eh

Ps. Mitä vitun rakeita???!?!?

Kampalaa, Ssesen luontoaania, Sulkapallon maailmancup. (=hippi&hessu ugandassa)

Heippa kuomaset! Ollaan oltu hyvin hiljaisia, tiedan. Kerran viikossa kun kay nettikahvilassa huomaa ettei aika riita mihinkaan. Tarkeita havaintoja hmm. Rahat loppuu. Kampalassa satoi ekan kerran kuukauteen. Tehtiin tanaan suursiivous kun palattiin kahden paivan rentoutumiselta ssesen paratiisisaarelta. Ssesella huomasin etta Kampalan asukkina oon unohtanut mita tarkoittaa hiljaisuus, luontoaanet, nuotion lampo, afrikkalainen tahtitaivas, kuutamouinnit, valkoinen hiekkaranta. Ja nukkuminen niin pitkaan kunnes heraa luonnostaan valmiina uuteen paivaan. Kiitos ssesen ollaan nyt rentoutuneita, jopa niin rentoutuneita etta eilen oli hyvin vaikeaa pysya miesten matkassa salsaillassa. Ssesella nukuttiin ihanassa puumokissa ja istuttiin rannalla nauttien auringosta, sen laskusta ja kuun noususta pikimustalle tahtitaivaalle. Nautinnollista indeed. Istuttiin nuotiolla kahden ranskisherran kanssa opetellen nuotion yllapidon saloja. Se osottautui hyvin rankaksi rentoutuneessa tilassa. Pojat opetti meille kuitenkin hyvan elamanohjeen. Vapaasti suomennettuna se meni kutakuinkin nain “Ala suunnittele, seuraa vain suunnitelmaa”. 

KAMPALA, KAMPALA, KAMPALAkeskeinen elamamme.  Ollaan havaittu etta matkustaminen Kampalan ulkopuolelle on hyvin vaikeaa koska BPUta tulee ikava puolessatoista paivassa ja harmittaa jos missaa enemman kun yhden tapaamisen putkeen. Meilla oli keikka SULKAPALLON MAAILMANCUPISSA, mika jarjestettiin sharing hallilla 5. Helmikuuta. Aika hc-laji kun ovat valinneet yhden keskeisimmista mailman maista turnajaisilleen. Krohom. Oltiin Ainon kanssa ensimmaisina paikalla kello 14.30. Keikan oli maara olla 15 reikaleipa. Keskustelin ugandalaisen jarjestajan kanssa “esiinnytte neljalta semifinaalien ja finaalien valissa”. Keskustelin valkoisen jarjestajan kanssa “ Yksi era on 35 minuuttia ja peleja on viisi. esiinnytte kuudelta semifinaalien ja finaalien valissa”. Pojat tuli paikalle ja kerroin tilanteen. Ne uskoi ugandalaista miesta kehen oltiin oltu etukateen yhteydessa. BPUlla oli maara olla treenit neljasta eteenpain muualla. Mark totesi etta jos ei esiinnyta neljalta niin lahdetaan pois. Tiesin etta ei lahdettais minnekaan. Freestyle saiffa otti paikkansa kello 18 ja treenit alkoi yhdeksalta :D I TOLD YOU SO !

Seka hipilla etta hessulla on avian tajuton treenimotivaatio paalla. Sharing hallin inspiroiva ilmapiiri on kasittamaton. Viime maanantaina Eric ja Fahadhi piti tunnin. Eric osoittautu ihan samanlaiseks sotanorsuks kun Aino opettaessaan. “ALOTETAAN! HEI TAA ON EDISTYNEIDEN TUNTI! TREENIA NYT! YRITTAKAA KOVEMPAA! COME ON!”  Eric kaytti rutiinissa yhta Ainon liiketta meidan tanssista luoden siita jotain omaa. Sita on oppiminen, opettaminen, jakaminen. Keskiviikkona puskin meneen kello viidesta puoli ysiin niin etta happi loppu ja jalat jo petti. Treenien alussa jengi sai valita alkeiden, edistyneiden toprockien, edistyneiden footworkin ja poppingin valilla. Olin RoyBn edistyneiden footworktunnilla ja tehtiin paljon tosi hyodyllisia kikkailuja. Tunnin jalkeen treenasin freezemenoja, kasillaseisontaa ja perus footworkia parempaan kuntoon. Keikuin viela kasillani kun Mark huusi session paattyneeksi.

Orpokodilla on nyt koulu kaynnissa. Vanhempia poikia on pudotellut takasin maaseudulta vaikkakin vain viidella pojalla on kummi. Kaikki pojat on nyt kuitenkin sisaoppilaitoksessa, mutta jatkaminen on aika pitkalti kiinni kummin loytymisesta. Hallituksen virkamiehet hiillostaa joka suunnasta koska orpokotia pitais kunnostaa kunnostaa ja kunnostaa viela kunnostamisen jalkeen, rahaa herrat  ja rouvat on valmiita antaan vaan paperihelmikorujen materiaaleihin, koska luulee yha etta niiden tuotolla orpokoti saadaan priimakuntoon. Ehka eurooppalaisella myyntimarkkinalla mutta ehei, ei Ugandassa.  Lapset voi kuitenkin hyvin ja onnellisesti hymyilevat paivasta toiseen. Kaytiin muutamia poikia moikkaan sisaoppilaitoksessa viime viikolla. Pojilla on lauantaina keikka hyvantekevaisyystapahtumassa mika jarjestetaan orpokodin hyvaksi jollain koululla. En tieda siita viela eteenpain mutta tyostettiin breikkirutiinia pojille valmiiksi! (: Suomalainen mediamies Miikka tuli tanaan Kampalaan ja seurailee mun elamaa taalla muutaman paivan loppuviikosta. Jeejee pistetaan Miikka breikkaan luunsa risasiks ;) No ei vaa. Lisaa kuulumisia lupaan (aika) pian, ennen suomeen paluuta ainakin. nyt treenit odottaa. Hippi ja Hessu sanoo muiskis kaukomailta punaruskeina ja hilpean onnellisina! :*

-HIPPI 

16 paivaa, 1000 tarinaa

 Tapahtumarikas on ehka paras sana kuvaamaan tamanhetkista oleskeluamme. Kahteen viikkoon on  mahtunut niin paljon erilaisia juttuja ja aivan kuten viime kerrallakin: Kaikki on tuntunut  niin vahvasti JOLTAIN, etta ihan hirvittaa valilla. Vajaa kaksi viikkoa sitten, lauantaina erittain rakkaan ystavamme, Fahadhin aiti kuoli (tarykalvon puhkeaminen oli syy !!?!??!!) aika arvaamatta, vaikka pitkaan olikin sairastanut. Postaamme vain tasta aiheesta oman blogimerkinnan, silla koko seremonia ja paikallinen etiketti/tapakulttuuri kuoleman sattuessa on niin valtavasti erilainen siita mihin suomalaisina olimme tottuneet. Jos nyt lyhyesti pitaa kuvailla, niin paikalla oli koko viikonlopun aikana luultavasti toista, ellei jopa kolmatta sataa ihmista osoittamassa tukeaan ja menetyksen karsinyt perhe ei kahden vuorokauden aikana ollut hetkeakaan yksin. Itkulta ei todellakaan valtytty, mutta se mika oli aarettoman koskettavaa huomata, oli mukaan mahtunut ilo, onnellisuus ja tyytyvaisyys siita mita meilla nyt on, kiitollisuus muiden tuesta ja tiiviista yhteisosta. Itse vietin lauantai-sunnuntai-yon kuunvalossa jutellen tuntikausia parhaan ystavani kanssa kaikesta maan ja taivaan valilla. Ennen sita yritin loytaa oikean tavan tukea olkapaallani nyyhkyttavaa Fahadhia ja yon jalkeen tsemppasin itseani niin henkisesti kuin fyysisesti kestamaan itse hautaamisprosessin Fahadhin aidin kotikylassa. Niinan kokemukset olivat viela intensiivisempia, niista lisaa myohemmin. Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli elamani jostain selittamattomasta syysta merkittavin ja myos raskain tapahtuma, vaikka en edes vainajaa ollut ikina tavannut. BPUn laheisyys ja tiiviys oli koko viikonlopun aivan toisissa ulottuvuuksista. Kiitos kaikille mukanaolleille siita.

Suomi tuutoringia

Fahadhin aidin hautajaiset

Noh, viikonlopusta selvittiin ja uskomaton Fahadhi halusi vielapa jatkaa Breaking Free-treeneja. Breaking Free oli HUIKEAMEGALOMAANINEN break-nykytanssi-hiphop-teatteriteos jota tuli tyostamaan jengia Saksasta ja Ranskasta. Koreografiasta vastasi Sebastian Youngung ja DJ/saveltaja oli DJ Simbaad. Mukana oli yhdeksan Ugandalaista tanssijaa, joista kahdeksan BPUn jasenia ja tulos...... hakellyttava. Esityksia oli kaksi, viime viikon perjantaina ja lauantaina, tanssivat lismat olivat katsomassa molemmat ja kokemassa suuria onnen, ylpeyden, ilon, surun ja mullistuksen tunteita molemmissa naytoksissa. Extracreditit on pakko antaa Fahadhille, mielettomasta sisaisesta voimasta, kuten myos muille mukana olleille tanssiteatterin noviiseille, joista ei lavakarismaa, heittaytymista ja voimaa ihaillessa olisi ikina uskonut, etta kyseinen taiteenlaji olisi heille oudompi juttu. Lauantain naytoksen jalkeen onni leijaili ilmassa piiiiitkaan esityksen jalkeenkin ja afterpartyt vietettiin perus bpun tyylilla ruokamestassa limua litkien. Rakkaus <3 haha.

Breaking Fre afterparty

Sunnuntaina suunnattiin Ninnun kans Breaking Free Jengin vanavedessa uima-altaalle, jonka kuviteltiin olevan biitsi ja ilmainen sellainen mutta ehei. Saavuimme muzunguparatiisiin, kyseessa oli tosiaan uima-allas alue, ruoka oli helvetin kallista (ei syoty mitaan koko paivana :p) Ugandan hintoihin tottuneena ja uiminen maksoi sisaanpaasyineen 10 000 shillinkia. okei, se on vaan reilu kolme euroo mut periaatteesta v*tutti, joten Hessu paatti jattaa uimiset vaan Hipille. Hessu oli muutenkin oudolla tuulella, mutta oli se silti ihana seurata tanssijoiden rentoutumista piiiiiiiiiitkan ja raskaan treenirupeaman jalkeen ja hengailla Sebastianin ja Simbaadin kanssa ennen heidan lahtoa.

Kaiken kaikkiaan, meno on ollut kiireista ja melkoista mutta ah niin ihanaa. Vaikka suunnitelma oli taysin painvastainen, on ollut IHANA unohtaa terveyssuositukset, lepopaivat, palautumiset, kylmageelit, paivarutiinit, lounasajat ja muut normit ja ANTAA VAAN MENNA. Olla ja nauttia. Jalkakipu on hessulla aivan historiaa, selka on oireillut hyvin vahan ja silloinkin taysin ymmarrettavasta syysta. Kaverit on syyttanyt meita liiasta syomisesta (hahahahah ollaan koitettu selittaa suomalaista terveysohjeistusta johon vielakin uskomme vaikkei sen mukaan eletakaan, ja kukaan ei oo oikein tajunnu sita viis kertaa paivassa pienia aterioita meininkia) ne kun ite syo kerran tai kaks paivassa, lukuunottamatta tabu flon jatkia joiden lihasten massiivisuus vaatiikin jo melkoista proteiinitankkausta huhhuh. Vahitellen ollaan sen kummemmin miettimatta huomattu kuinka paljon vahemman ja epasaannollisemmin ja taytyy myontaa, epaterveellisemmin taalla syodaan, mutta silti, olo on vaan oikeasti parempi. Ja tuore ananas. Se on NIIIN HYVAA. Treeneja on nytkin joka paiva, useasti viela parit kolmet paivassa mutta kroppa toimii ongelmitta paivasta toiseen. Lampo. Lampo. Lampo. Suomen ilmastoa ei ole TIPPAAKAAN ikava.

Kaiken kaikkiaan 16 paivan aikana ollaan keratty ainekset tuhanteen tarinaan ja kotiinpaluusta on tullut ruma kirosana. Niin ihanaa kun onkin niita tiettyja ihania rakkaita ihmisia kotipuolessa nahda, Ugandalaisesta perheesta on tullut aivan yhta rakas kuin Suomen ystavapiirista. VOI MIKSI MIKSI ei vois vaan olla jotain paratiisisaarta jossain keskella atlanttia mihin vois koota kaikki rakkaat ihmiset jokaisesta maasta missa niita onkin ja synnyttaa oma yhteiskunta ja ne kaikki ihmiset haluais olla just siella ja just niiden ihmisten kanssa joiden kanssa makin haluan. Emma, ruvetaaks oikeesti jalostaan tata kauan kypsynytta ideaa.. :p Hippi oli taalla viimeks sen puol vuotta ja kiintyi ihmisiin jo sillon, nyt se vaan pahenee, toki, mutta Hessu oli ihan tays hessu tullessaan tanne uudestaan, odottaen etta ne pari kolme ihmista on mahdotonta jattaa taas taakse mut that's it. Noh, hessu oli helvetin tyhma.

Hymypoika ja smurffi

Siteet on nyt niin vahvat ja tarkeat etta voin suorastaan pahoin kuvitellessani lahtopaivaa. Itselleni rakkain ihminen talla mantereella, Oscar heratti mua viela enemman muistuttaessaan tassa jonkun aikaa sitten etta kun Ninnun kans lahdetaan, ei ole kyse vaan meista ja meidan ikavasta, myos meidan ystavat taalla jaa kaipaan meita. Se ajatus, etta aiheuttaa muille, itselleen rakkaille ihmisille surua, tuntuu musertavalta. Ja samoin tiedan etta suomenmaalla aippa ja iska kaipailee hirveasti maailmanmatkaajiaan :( Kaiken lisaks meille on ton hipin kans syntynyt pakkomielle kahteen ihanuusjabaan, Smurffiin ja hymypoikaan, toisin sanoen Fahadhiin ja Ericiin, joiden positiivinen energia pitaisi kaikkien kokea. Huoh.

Allekirjoittanut ei odottanut tallaista. Uusia taas kerran uskomattomia ihmisia, joihin ei viimeksi ollut aikaa tutustua. Toki tiesin, etta nyt on aikaa tutustua laajempaan ihmismaaraan, mut tyhmana en tajunnut et sen myota kiintyy niihin ihmisiin myos.. Taalla on perhe, missa on BPU, siella on perhe. Paska hygieenia, liikakuumuus aina valilla, yksipuolinen ruoka, nyrkkipyykki, sahkokatkokset, veden puute... Mita sitten? On sita pahemmistakin asioista selvitty. Ja toisin kuin luulis, noi asiat ei edes hidasta menoa. Tasta paastaankin viela viimeiseen aiheeseen, kyseessa on suuri arvoitus, jota ollaan ninnun kans pohdittu:

Kuinka on mahdollista, etta vaikka treeneihin menee huisi maara aikaa paivassa, matkustamiseen meni ekalla viikolla myos, African time on aina lasna (HIIIDAAAASTAAAAA), pyykit pitaa pesta kasin, vetta hakee kilometrien paasta ja tyota riittaa,

Aikaa tuntuu aina olevan tarpeeksi. Jotenkin ehtii nahda ystavia, lukea, rentoutua, syoda, ajatella, nauttia elamasta.... Rutiinittomuus tuntuu olevan salainen ase ajan puutteen paihittamiseksi.. hmmm..

Tai sit se on vaan se television poissaolo.

Parjailkaahan siel kylmas pohjolassa, olette rakkaita MUISKUJA JA HALEJA!!

-HESSU