STOLE KI !

Hippi & Hessu ovat jälleen rantautuneet toiseen kotikoloonsa Ugandan Kampalaan. Ensimmäinen viikko on hurrannut vauhdilla eteenpäin ja viikon teemaksi on noussut onnellisuus sen erilaisissa yksinkertaisissa muodoissaan. Ystävämme salsalantio aka Musa haki meidät lentokentältä ja laskeuduttiin Nsambyan kuoppaista hiekkatietä uuteen kotiimme Tayen ja Oscarin luokse. Vastassa meitä oli Taye, Sono ja Moze, hetki oli täynnä hyperaktiivista naurua, halailua ja huutoa. Kotona meitä odotti ihana huone neljällä seinällä, ikkunalla ja patjalla varustettuna. Asutaan nyt siis Breakdance Project Ugandan uudessa olohuoneessa eli lähes kaikki tärkeimmät veikkoset hyörii ja pyörii ympärillä tiuhaan. Ehkä siitäkin johtuen sopeutuminen vaati nollasta vähään yritystä. Joka päivä on saanut useampaan kertaan tuntea äärimmäistä kiitollisuutta että on tällaisen paikan tällaisilla ihmisillä ja inspiraatiolla varustettuna sattunut löytämään. Tunnin päästä kohteeseen saapumisesta riennettiin jo Sharingille ensimmäisiin BPUn treeneihin ja niistä tällä kertaa ensimmäisistä täällä otetuista tanssiaskeleista ja riemunboogailusta lähtien tanssahteluhetkien määrä on sitten ollutkin jokseenkin loputon. Breikkitreenejä, salsailtoja, aamunykytansseja, kuuden tunnin klubibailauksia (ja nyt puhutaan siis todellisesta tanssimisesta veden voimin) jotka päättyy yhteisiin parinvaihto jammailuihin reggaen tahtiin, unohtamatta spontaaneja hetkessä elämis-jammauksia.

 

Ensimmäinen viikko meni perusasioiden hoitamisessa. Näistä mainitsemisen arvoinen kokemus oli puhelimiin paikallisten sim-korttien hommaaminen, joka nykyään vaatii rekisteröintiä vaikka kyseessä on perus pay as you go-systeemi. Systeemi oli HIDAS kun mikä, ja parasta oli että meidän asiakaspalvelija käytti kännykkäänsä työtietokoneenaan ja pyysi loppuun parinkytä tonnin (n. 6e mutta hintatasoon suhteutettuna vastais suomessa 20-30e) bonuksen itselleen kaikesta meidän eteen tekemästään työstä. Ugandan kehitystä parhaimmillaan, ystävämme Tayen sanoin ”Just give it three months, that’s what the government does, they test things, thinking that’s improvement, and within three months everything’s returned back to normal. That’s how it rolls.” Ja tilanteeseen sopii myös toisen veljen Felixin kommentti kun Niina kysyi viime vuonna kovasti rakenteilla olleiden bussipysäkkien ja niiden käyttämisen kohtalosta: “yeah.. the buses came… and then they went.” Vaikka etenkin näiden sarkastisen sävyiset kommentit saavat nää kuviot lähinnä huvittamaan niin kyllä sitä välillä kelaa kuinka raskasta olis elää näin epävakaassa yhteiskunnassa. 

Poliisia saa pelätä enemmän kuin jengiläisiä ja pimeen tullen pitäis kulkea viiden minuutin matkatkin bodalla. Tästä ollaan saatu esimerkkejä vähän turhankin tiuhaan viime aikoina, yks läheinen kaveri sattu väärään paikkaan väärään aikaan ja joutu tappeluun, ja toisen kaverin veli pidätettiin koska sattu kulkemaan pimeän tullen sivukaduilla ilman henkilöllisyystodistusta. Jälkimmäinen on siis yleistä käytöstä poliisilta, että pidätetään jengiä päättäen että ne on jostain paskajengistä tai syyllisiä samana päivänä sattuneeseen henkirikokseen, vain koska ei ole henkkaria mukana. Poliisien takiakin siis täällä pitäis kulkee bodalla (mopotaksi) heti pimeän tullen, meidän ihonvärin vuoksi jouduttais siis tietenkin maksaan se muutama satanen että päästäis pälkähästä kun joku korruptoitunut poliisimies meihin väärässä paikassa törmäis.

Mutta kaikesta tästä huolimatta, ympärillä 24/7 vallitseva positiivinen energia ja RAKKAUS on niin äärimmäistä onnea aiheuttava ilmiö ettei ole oikein voinut kuin hymyillä. Kun sitä välillä kyseenalaistaa omia Ugandafiilistelyjään, etenkin sitä, onko täällä toistaiseksi koetut ajat kovinkaan realistisia siihen mitä se elämä oikeasti olisi jos täällä asuisi enemmän tai vähemmän vakituisesti, niin vaikka stressi lisääntyisi ja epämieluisten asioiden tekeminen siinä mukana ja tietyt ilmiöt kuten muzungu-huudot rupeis vaan kunnolla ketuttamaan, niin ei nämä ihmiset ja niiden aikaansaama onni minnekään häviäisi. Siitä, meidän oman ugandapossen kanssa jaetuista päivittäisistä onnen hetkistä, tässä meidän koko Ugandahypessä on loppujen lopuks kyse. Ja vaikka kaikki muu tässä yhteiskunnassa olisikin epävakaata, se ei ole. 

- Hippi ja Hessu